Millaista on olla IHGu, Account Manager Shamil Seifulla?

Ennen Inhousea olin pankissa töissä ja aikaisemmat omistajat kyselivät minua töihin muutamaankin kertaan. Kolmas kerta toden sanoi ja päätin, että pankkiura oli siinä ja lähden uusille laitumille. Sitten kuulinkin, että entiset omistajat jäivät pois ja syntyi Inhouse Group. Päivääkään en ole katunut lähtöä pankista, vaikka sielläkin oli mukavat työkaverit.

Toimin Inhousella Elisan puolen Account Managerina, alueenani on Hämeenlinna-Helsinki. Normaalina työpäivänä tapaan paljon asiakkaita, puhun puhelimessa tai viestittelen sähköpostin avulla. Olen paljasjalkainen hämeenlinnalainen, vaikka nimi juontaakin juuret muualta, olen tataari. Tataarit ovat kovia kauppamiehiä ja -naisia, joten se kulkee veressä. Vapaa-aika kuluu urheillessa ja pienen pojan kanssa leikkiessä. Samalla pyörittelen paria firmaa.

Paljon on opittu ja opitaan edelleen. Yritysasiakkaiden kanssa toimiminen ei ole samaa kuin henkilöasiakkaiden kanssa. Täällä annetaan hyvät opit siihen, miten voit parantaa tekemistäsi ja toki soveltaa oppeja ja tehdä niistä omanlaisesi. Parasta on kuitenkin ehdottomasti tämä porukka. En ikimaailmassa voinut uskoa, että meillä on näin hyvä tiimi.

Inhousella Elisan puolella pitää olla yrittäjämielinen, nöyrä, tavoitteellinen ja sopia porukkaan. Pitää uskaltaa olla oma itsensä, jos sitä ei ole niin se paistaa läpi ja asiakkaatkin sen huomaa. Tähän kannustaa se tapa, miten täällä huolehditaan työntekijöistä. Useimmissa paikoissa olet vain pelinappula ja täällä sinusta oikeasti välitetään ihmisenä. Se näkyy myös mielestäni porukassa. Inhouse on yksinkertaisesti loistava duunipaikka.

OTA YHTEYTTÄ

Jätä soittopyyntö tai pyydä tarjous sähköpostiisi.

Jatketaan keskustelua ja laitetaan yhdessä teidän myyntinne kuntoon!